Vuoden lehtikuvaaja: Touko Hujanen
Vuoden lehtikuva: Sami Kero
Vuoden kuvaessee: Maija Tammi
Vuoden Lehtikuvat 2011 –kilpailun raadin ulkomaalaisjäsen hollantilainen Rob van Bracht nosti reilusti esiin valokuvaajan oman tyylin (Journalisti 22.3.2012). Olen itsekin kaivannut lehtikuvaajien töihin lisää tyyliä ja persoonallisuutta, vaikka siitä puhuminen näillä leveysasteilla onkin ollut epämuodikasta. Nyt kun oman työn brändäys on entistä yleisempää, niin tyylikin otetaan vakavasti.
Vaikka suomalaisen kuvajournalismin perustaso on kelpoista ja muutamat huiput ovat maailman luokkaa, niin silti kotimainen lehtikuvaus on valitettavan usein cum laudea ja pahimmillaan sisäsiittoista. Kenen kanssa oikein kilpailemme? Toistemmeko?
Jos vertaan suomalaista kuvajournalismia tanskalaiseen, niin asia käy varsin selväksi. Tanskalaisen koulukunnan laadun tae on pohjoismaiden eurooppalaisin laatulehdistö ja erinomainen kuvajournalismin koulutus, jossa korostetaan valokuvaajan omaa ilmaisua.
World Press Photo –kilpailussa ei ole kovin moni suomalainen kuvajournalisti menestynyt. Ilkka Uimonen ja Markus Jokela ovat oman tiensä kulkijoita, ja he ovat yltäneet useasti WPP:n kärkikastiin. Ja mistäköhän syystä? Molemmilla on vahva, omintakeinen ja tunnistettava tyylinsä. Uimosen kuvista valtaosa on hämäriä ja epätarkkoja mutta äärimmäisen koskettavia kuin ranskalaisten impressionistien maalaukset. Jokela puolestaan näkee maailman poliittiset konfliktit terävästi ja ihmisläheisemmin kuin moni Magnum-luokan tähti.
Se, kuinka kuvaat on vähintään yhtä tärkeää kuin se, mitä kuvaat. Olen toisinaan vaivaantunut siitä, että valokuvaajan on selitettävä ummet ja lammet, kuinka hänen valokuviaan tulisi tarkastella jonkin teorian valossa. Tämä koskee ennen kaikkea käsitteellistä valokuvausta mutta toisinaan myös suoraa dokumentaarista kuvajournalismia. Tutkimuksessa ja valokuvien analyyttisessa pohtimisessa ei sinänsä ole mitään pahaa (sitähän itsekin harrastan), mutta sen ei pitäisi yksipuolisesti sanella valokuvan arvostelukriteereitä.
Valokuva on mielenilmaus, jonka valokuvaaja ottaa haltuun esteettisesti.
Yhteistä vuoden 2012 lehtikuvakilpailun eri sarjojen voittajille on se, että valtaosa heistä on freelancereita. Kovin moni palkituista valokuvista vasta odottaa julkaisuaan. Onko tämä oikea suunta kilpailuinstituutiolle? Mielestäni se rohkaisee freekuvaajia tarjoamaan omia projektejaan kilpailuun, mutta samalla se passivoi lehtien vakikuvaajia.
Onneksi Markus Jokela ja Sami Kero osallistuivat kisaan. Onneksi Touko Hujanen (jolla on tunnistettava tyylinsä) vaeltaa ja näkee freenä freesti. Ja onneksi Suomessa on vahvoja naisia. Maija Tammi on vakuuttava arkirealismissaan ja yksityiskohdissaan. Marjaana Malkamäki on löytänyt oman välineensä ja siskonsa erinomaisessa multimediassa, jota kannattaisi tarjota suuren maailman median valokuvasaiteillle.
Onnea voittajille ja hävinneille.
Hannu Vanhanen
x x x
Vuoden ulkomaan reportaasi: Markus Jokela
Vuoden multimedia: Marjaana Malkamäki
